oma xolo haaveissa?

Tälle sivulle on tulossa kasvattieni omistajien kokemuksia ja kertomuksia uuden xolopennun kanssa- ajattelin, että niitä voisi olla rotua miettivien mukavaa ja hyödyllistä lukea. Tässäpä Sonjan ja Heidin tarinat pennuistaan:

Sonja & Totti (Leondeon Totopot *16.11.2019):

"Xoloihin meidän perhe on tutustunut perunkarvattomien kautta: ’’Vautsi, on kyllä komea’’. Totesin tuttavalleni, joka oli seuraamassa kiinanharjakoira-kehää näyttelyissä handlaamansa ison perunkarvattoman kanssa. Vuosi oli 2015 loppu syksyä ja olin silloisen junnupentuni kanssa kehänlaidalla. Koiria junnun lisäksi laumassa oli ennestään kaksi ja koiraluku laumassa täynnä. Ajatus kiehtovasta rodusta kuitenkin jäi muhimaan ja kotona googletuksen seurauksena ajauduin lukemaan myös meksikonkarvatonkoirasta, joka omaan koiraihanteeseen rotumääritelmältään osui kuin nenä päähän ja erityisesti iso kokomuunnos miellytti silmää.

Puolitoista vuotta kului ja kun taas Facebookkini etusivulle alkoi ilmestyä kuvia keskikokoisesta perunkarvatonkoiran pennusta ja päädyin jutustelemaan pennun omistajan kanssa. Hänen kanssaan keskusteltuani aloin etsiä Facebookista erilaisia xoloryhmiä, tarkoituksenani päästä seuraamaan rotua ja rodun eri edustajia paremmin.

Koska itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta siitä, miten pienten ja isojen koirien lauman saa toimimaan, olin yhteydessä tuntemattomiin xoloperheisiin jossa edellä mainittu kombinaatio oli edustettuna, sekä omiin kavereihini joilla siitä on kokemusta. Jo muutaman keskustelun perusteella ymmärsin, että vaikka laumadynamiikka on ollut aina hyvä, vaatii uuden ja varsinkin ison pennun laumaan tuominen pohjatyötä, jotta pentu kehittyy tasapainoisesti ja toisaalta lauman muut jäsenet voivat edelleen hyvin. Itse aloitin sen tarkkailemalla objektiivisesti laumaamme ja sen heikkouksia ja vahvuuksia.

Laumamme koostui ennestään Kiinanharjakoira uroksista, jotka ovat syntyneen 2011, 2013 ja 2015. Meillä on totuttu liikkumaan paljon luonnossa, retkeilemään, sekä koiraharrastuksia kokeiltu sekalaisesti. Kahdella harjakoiristani on vahva tai melko vahva riistavietti, toinen on näöllään ajava, toinen jäljestää, sekä yhdellä myös kohtalainen vahtivietti. Sinänsä ison ja aktiivisen rodun sopeuttaminen lauman arkeen tuntui helpolta, eikä alkukantaiset ominaisuudetkaan olleet ihan vierasta. Ongelmakohdaksi paljastui nuorimman koiran hihnakäytös: vieraan koiran lähestyessä villiintyy ja saa muidenkin viretilan nousemaan. 5-kiloisen koiran kanssa helposti moisessa lipsuu ja ohittaa käytöksen, mutta kun koiralla elopainoa lähemmäs 30 kg muodostuu se jo ongelmaksi- aloimme siis työstämään hihnakäytöstä. Kävin myös muutamia nettiluentoja laumadynamiikasta ja sen ylläpidosta sekä muutamalla konkreettisella luennolla pennunvalintaa ja koiran koulutusta koskien.

Jos en väärin muista, Evaan otin yhteyttä joskus 2017 loppupuolella. Kerroin itsestäni ja perheestämme ja Eva osoittautui aivan ihanaksi ihmiseksi, jonka kanssa juttu luisti kuin vanhan ystävän kanssa. Itselleni pentua hankkiessa on aina ollut tärkeää pennun vanhempien luonteen ja terveystulosten lisäksi myös kasvattajan suhtautuminen rakkaudella rotuun ja pentuihin, ja se että on kiinnostunut kasvateistaan myös jatkossa. Välimatkan ja aikataulujen vuoksi pääsimme tutustumaan Leondeon-laumaan 2018 talvella. Sitä ennen olimme muutaman kerran osallistuneet Sukaron yhteiskävelyille sekä muutamille xolotreffeille ja ihastus rotua kohtaan vaan kasvoi.

Tammikuussa 2020 meille muutti maailman ihanin Totti. Evan kanssa pentueesta mietittiin pitkään, mikä pentu sopisi parhaiten ja Totti osoittautui pentueessa aktiiviseksi, kohtalaisen omatoimiseksi pusupojaksi. Koska haaveilin, että Totin kanssa alamme harrastamaan tavoitteellisesti, aktiivinen ja itsevarma pentu olematta kuitenkaan liian kovapäinen ohjaajalle on osoittautunut juuri täydelliseksi valinnaksi meille.

Pentukoulun aloitimme heti, pennun jaksamisen mukaan treenasimme. Tammikuun viimat harmiksemme rajoittivat ulkoilua, mutta kevään tullen siihenkin oli mahdollisuus panostaa enemmän monipuoliseen liikkumiseen.

Lauma suhtautui aluksi hyvin varautuneesti pentuun. Ja Totti taas olisi sydän sykkien halunnut heti nukkua vieressä ja osallistua luun syömiseen ja leikkiä koko ajan. Koska vanhemmat rauhaa rakastavat koirat eivät olleet innoissaan pennun kanssa asioiden jakamisesta, alkoi resurssien runsas tarjoaminen. Lyhyesti selitettynä petejä oli aina +2 enemmän kuin koiria, jolla taattiin, että kaikille löytyy varmasti mieleinen paikka. Vesikuppeja kaksi, leluja ja luita PALJON, eikä ruokailutilanteessa ole lupaa mennä toisen kupille ennenkuin toinen on sieltä poistunut. Aloimme myös opettelemaan, että sen sijaan jos Totti purkaa innostuksen ja energian harjakoiriin tai huonekaluihin, otetaan lelu jota saa retuuttaa ja repiä sekä luita, joita saa pureskella. Käytännössä ohjasimme huomion leluun jolla leikittiin jos oli leikkihetki, ja annettiin luu jos pentua tuntui kiinnostavan pureskelu. Jossain kohtaa Totti alkoi omatoimisesti leikkimään meidän kanssamme ja omatoimisesti hakemaan luita. Tätä kirjoittaessani Totti on 8kk eikä meillä ole vielä tuhottu mitään luvatonta.

Olin ennalta opiskellut koiranpennun sosiaalistamista ja tehnyt opintojen pohjalta sosiaalistamissuunnitelmaa. Samaa suosittelen myös kaikille pentua hankkiville, mutta etenkin xolopentua hankkiville. On myös hyvä tiedostaa, että vaikka perheessä on useampi koira, pitää pennun päästä tutustumaan paikkoihin ja asioihin ilman lauman muita jäseniä.

Koska kotona ei voinut riehua painia ja leikkiä ja muita joutui varomaan kokoeron takia, hankittiin Totille omaa leikkiseuraa, jossa pääsee sosiaalistumaan ja juoksemaan ilman varomisia. Kerran kävimme paikallisen eläinkaupan leikkitreffeillä, mutta valitettavasti tila siellä oli liian rajallinen ja leikit menivät mielestäni liian totiseksi. Kylmät talvikuukaudet kävimme läheisen hevostallin maneesissa leikkimässä muiden saman ikäisten pentujen kanssa ja kun kevään myötä ilmat lämpenivät, pääsimme metsään ystävieni isompien koirien kanssa. Erityistä huolta pidin siitä, että kaikki koirat mitä Totti pentuaikana tapasi, olivat hyviä kokemuksia.

Käytännössä siis niinä päivinä, kun olen suunnitellut Totille omaa tekemistä, huolehdin myös harjakoirien aktivoinnista ilman Tottia. Oma kokemukseni on, että sellainen on yhdelle ihmiselle mahdoton tehtävä ja tässäkin tapauksessa suunnittelimme päivät mieheni kanssa niin, että yksinolot eivät ole jatkuvia muulle laumalle tai Totti joutunut olemaan yksin pitkiä aikoja.

Tällä hetkellä olemme päässeet Totin kanssa hyvään alkuun pelastuskoiraharrastuksessa, Totilla on hyvä motivaatio harrastaa ja nauttii ulkoilusta. Vahtiviettiä on, mutta ei turhia hauku vaan ilmoitta uhkaavaksi kokemistaan ohikulkijoista, haukkuminen loppuu, kun totean kulkijan vaarattomaksi ’’kiitos riittää’’-käskyllä. Sisällä ollessa Totti ei hauku, pihalla vahtii ja jos xoloa harkitsee, on vahtivietti myös hyväksyttävä: rodun vietti vahtimiseen on vahva.

Xolot ovat vahvoja, määrätietoisia ja aktiivisia ja vietikkäitä koiria. Ne ovat erittäin fiksuja ja nopeita oppimaan. Ne tarvitsevat reilun, määrätietoisen, aktiivisen omistajan, ja pentuaikana sosiaalistaminen tulee panostaa ja käyttää paljon aikaa, sekä antaa mahdollisuuden rodunomaiseen käytökseen. Kaikkeen ei voi varautua, mutta oman kokemukseni mukaan huolellinen perehtyminen ja suunnitelmallisuus ovat helpottaneet meidän laumamme arkea huomattavasti. Tällä hetkellä laumamme voi hyvin, erimielisyyksiä ei ole ollut ja muut ovat rentoutuneet ison pikkuveljen seurassa täysin.

Sydän oikein menee sykkyrälle, kun päiväpäivältä jaksan ihmetellä, että voiko näin ihanaa koiraa olla olemassakaan. Rotu, joka ei ole helpoimmasta päästä ja varsinkin Totti on vienyt aivan mennessään ja kaikki se suunnittelu ja vaivannäkö on ehdottomasti ollut sen arvoista.

En voi muuta kuin nöyrästi kiittää Evaa tästä ihanasta pojasta, jonka perheeseemme olemme saaneet <3

Sonja"

 

Heidi & Gilda (Leondeon Happyhippie *6.1.2018) :

"Kirjoitin 2.3.2018 somepäivityksen "perheemme on nyt täydentynyt" ja laitoin sydämen perään. Siitä alkoi tarina, joka on vieläkin alkupuolella. Tuona päivänä meille muutti Leondeonin kasvatti Gilda. Perheessämme oli ennestään pieni seurakoira, joten Gilda pääsi varsin "seuralliseen" oppiin. Tiedä häntä, oliko sillä vaikutusta vai ei, mutta Gildasta on toden totta kasvanut rodun tyypillisestä luonnekuvauksesta poiketen kovin sosiaalinen yksilö. 

Koiramme ovat sopeutuneet toisiinsa hyvin. Leikkiminen ison ja pienen koiran kesken on erilaista kuin kahden ison kesken, mutta Gilda on onneksi osoittautunut älykkääksi kokonsa ja voimansa käytössään. Älykäs koira se on muutenkin. Joskus siitä oikein näkee kuinka se miettii miten missäkin tilanteessa kannattaa toimia. 

Suurimpia yllätyksiä minulle oli seurakoirien jälkeen, miten tarkkaavainen ja ärsykeherkkä rotu meksikolainen on. No, vahtikoira mikä vahtikoira. Gilda on aina hiukan valppaana. Se nauttii, kun saa makoilla kesäkuumalla kotipihan aidan vieressä, tankata lämpöä ja päivystellä mahdollisia ohikulkijoita. Gilda ilmoittaa ohikulkijoista aina tavalla tai toisella. Aika tarkkana on saanut olla, ettei se mene turhaksi louskuttamiseksi. Sitä on kuitenkin ilo katsella, kun toinen nauttii "työstään". 

Meksikolainen on minun silmääni juuri niin aktiivinen, kuin haluat sen olevan. Ainakin tällaisella nuorella koiralla virtaa riittää. Samassa koirassa elää myös sohvaperunapuoli. Iltaisin Gilda tulee mielellään sohvalle ja liimautuu kiinni kylkeen, jos vain lupa irtoaa. Jos sattuu itsellä olemaan vilu, karvaton meksikolainen lämmittää kuin kuumavesipullo. 

Riistaviettiä Gildalla on ilmennyt toistaiseksi aika vähän, vaikka rodussa sitä jonkin verran yleensä on. Olen siitä oikeastaan todella tyytyväinen, kun mm. oravia, fasaaneja ja jäniksiä on niin paljon asutuksen keskellä. 

Jos sinulla on meksikolainen harkinnassa, haluat ehkä kuulla, voinko suositella rotua. Ehdottomasti voin! Meillä on mennyt paljon aikaa toisiimme tutustumisessa ja kaikki ei ole aina ollut auvoista. Kaikesta on kuitenkin selvitty ja minulla makaa tätä kirjoittaessa vieressäni kaksi tyytyväistä koiraa! 

Eri tyylisten ja kokoisten koirien yhdistäminen samaan laumaan ei ole meillä tuottanut ongelmia, mutta jos koirat olisivat yksilöinä erilaisia, ongelmia voisi olla. Minun mielestäni meksikolainen ei välttämättä ole paras valinta ensimmäiseksi koiraksi, helpompiakin rotuja löytyy vasta-alkajalle. Toisaalta... "koiranlukukyky" on yksilöllistä; toiset ovat siinä luonnonlahjakkuuksia ja meitä muita koirat opettavat. Lemmikkeinä ja harrastuskoirina meksikolaiset ovat kaikkine piirteineen mielenkiintoisia ja näistä on moneksi. Haasteitakin riittää! Ongelmatilanteissa hyvä kasvattaja on kullan arvoinen apu. 

Kiitos Eva tästä ihanasta koirasta ja kaikesta avusta, jota olemme sinulta saaneet! 

Heidi 

Ai niin...En muistanut kommentoida yhtä asiaa ollenkaan: pukemisen tarvetta. Sitä usein ensimmäisenä kysytään. Kylmänä aikana karvaton koira tarvii vaatetta, mutta meillä pukeminen on vain yksi arkipäiväinen rutiini muiden joukossa. Se on osoittautunut loppujen lopuksi aika pieneksi asiaksi. Suurempi juttu minulle on ehdottomasti ollut alkukantaiset piirteet ja niiden kanssa eläminen."